Asiakaskokemuksia

 

Sain aivan ihanan palautteen asiakkaalta, jonka julkaisen tässä hänen luvallaan.😊 Hänellä oli taustalla pitkällistä kuormittuneisuutta, jota lähdettiin purkamaan hermostosta kotiharjoituksilla ja terapeutin avustamilla rentoutuksilla. Hermoston rauhoitteluun meni tässä tapauksessa parisen kuukautta. Asiakas kirjoittaa:

”Kävin Tanjan vastaanotolla psykofyysisen fysioterapian hermostotestauksessa ja minulta löytyi vahva moro-refleksi. Aloin purkaa sitä helpoilla kotiharjoituksilla, jotka veivät vain muutaman minuutin päivässä. Toisella viikolla harjoitellessa koin vahvan tunnereaktion – itku tuli aivan puun takaa. Sen jälkeen oli levollinen ja rauhallinen olla. Jatkoin kotiharjoittelua muutamia viikkoja ja nyt (toistaiseksi) viimeisellä käynnillä testasimme moron uudelleen ja se oli sammunut lähes kokonaan.

Hermostoni ei ole aikoihin ollut näin rauhallinen: uni on parantunut ja kuormittuneisuus tuntuu väistyneen, vaikka elänkin vuoden kiireisintä aikaa. Olen edelleen ihmeissäni, miten vaikuttavaa refleksien kanssa työskentely on ollut.

Suosittelen hermostotestausta ihmisille, joiden hermosto yliviriää herkästi, on esimerkiksi ahdistuneisuutta, levottomuutta, keskittymisvaikeuksia, uniongelmia tai traumataustaa. 

Tanja on ihmisenä ja ammattilaisena lämmin ja aito. Hän osaa vastaanotollaan luoda turvallisen tilan olla avoimen uteliaana kehon viisaille viesteille. Olen ollut erityisen kiitollinen siitä, miten sitoutunut Tanja on ollut hoitooni ja etsinyt aktiivisesti myös uudenlaista tulokulmaa haasteisiini ja yhteinen ymmärrys asioihin on löytynyt hienosti.

Olen todella onnellinen, miten elämääni ja olemiseeni on löytynyt uutta tasapainoa, rauhaa ja sisäistä turvaa. Kiitos Tanja! ♥”

 

Asiakkaan kanssa tehtiin yhteistyötä kahden vuoden ajan, näin hän kirjoittaa matkastaan:

”Minulta murtui värttinäluu liukastumisen yhteydessä keväällä 2022. Käsileikkauksen ja kipsauksen jälkeen minulla todettiin oikeassa kädessä CRPS, mikä lopulta alkoi riehua ympäri kehoa. Päädyin Fysioahonlaitaan Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kautta ja olen ollut äärettömän kiitollinen tästä mahdollisuudesta kuntoutua.

Perheenjäsenet auttoivat minua aika lailla ensimmäisen vuoden aikana, sillä en pystynyt edes pukeutumaan tai peseytymään itsenäisesti. Kotitöitä en pystynyt tekemään juuri lainkaan.

Henkilökemiat kohtasivat Tanjan kanssa ja tunsin, että ensimmäistä kertaa joku todella ymmärsi, mistä tässä kipuelämässä oikeasti on kyse ja pystyi auttamaan minua. Kuntoutus Tanjan kanssa eteni nousujohteisesti ja olin tästä valtavan iloinen.

Reilun kahden vuoden jälkeen en tarvitse enää apua kuin todella painavien asioiden kantamiseen sekä piha- ja lumitöihin. Pystyn piirtämään ja kirjoittamaan ja itse asiassa käsialani on parempaa kuin ennen onnettomuutta.

Pystyin viime vuonna aloittamaan uuden harrastuksen keramiikkatöiden parissa, mikä tuottaa valtavasti iloa ja on itsessään kuntouttavaa käden lihaksille. Suoriudun itsenäisesti kaikista kotitöistä ja pystyn jo kirjoittamaan näppiksellä. Kivun aiheuttama unettomuus on poissa ja nukun yöni pääsääntöisesti hyvin.

En ollut aiemmin lainkaan ymmärtänyt, että hermostolla on niinkin keskeinen rooli kehossamme. Tanjan ohjauksessa opin lukuisia keinoja, joilla voin oleellisesti vaikuttaa kivun määrään kotikonstein. Ostin myös hänen suosittelemaa kirjallisuutta kotiin ja tutustuin itsenäisesti muihinkin harjoitteisiin. Koin saavani apua myös Neurosonic-patjasta. Patjalla köllöttely vähensi oleellisesti kipua ja rentoutti lihaksia ympäri kehoa.

Kehoni reagoi kipuun jumittamalla niska-hartiaseudun. Hermostoliikkeillä pääsin eroon öisestä purukiskon käyttämisestä ja niska-hartiaseudun jumitilat laukesivat välillä kokonaan. Talvet ovat aina hankalampia CRPS-kivun kanssa, koska vaiva reagoi kylmyyteen. Tunnen olevani tänä päivänä melkein terve ja pärjään pienten kipunotkahdusten kanssa. En käytä lainkaan kipulääkkeitä.

Suosittelen kaikille kipupotilaille psykofyysistä fysioterapiaa. Itse heittäydyin avoimin mielin kokeilemaan kaikkea mahdollista ja tein paljon töitä kotona fysioterapiakäyntien välillä. Ilman omatoimista harjoittelua tuskin olisin näin hyvässä kunnossa tänä päivänä. Lämmin kiitos Tanjalle kaikesta tuesta, avusta ja empatiasta. 🌸”

 

Tässä lyhyempiä kokemuskirjoitelmia asiakkailtani:

”Hei Tanja. Kiitos eilisestä terapiasta, jossa kokeiltiin EFT-tappingia. Hyvä kokemus ♥. Siitä tuli niin rento, hyvä, kevyt olo. Tuntui, kuin se puristava tuskaisuus olisi ”valunut” johonkin”, ja lämmin seesteinen olo virtasi varoen hitaasti tilalle.”

 

”Sain Tanjalta apua kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Sain työkaluja kehosuhteen parantamiseen ja itseni hyväksymiseen. Sain myös vahvistusta omalla polulla kulkemiseen. Ihminen on kokonaisuus ja sain Tanjalta paljon herätteleviä kysymyksiä itseäni askarruttaviin asioihin, jotka auttoivat prosessoimaan kehitettäviä kohtia omissa ajatuksissani. Kiitos Tanja!”

 

”Tutustuin Tanjan metodeihin omaishoitajuuden ohessa. Kun on vuosia kärsinyt erilaisista kivuista niin ajattelin, että on kokeiltava psykofyysistä lähestymistapaa myös. On ollut jo aiemminkin selvää itselleni, että kaikki kivun tunne ei ole fyysistä ja sen sain Tanjan opeillakin vahvistumaan. Teimme monenlaisia harjoitteita ja sain ohjausta itseharjoitteluun. Opin myös, että on kuunneltava itseään myös mielen tasolla. Omaistani hoitavana on otettava itsenikin huomioon, vaikka se tuppaa välillä unohtumaan, kunnes kipu muistuttaa. Muistetaan hengittää ja rentoutua kuka mitenkin.”

 

”Tanja kohtaa ihmisen kuunnellen ja haluaa yhdessä pohtien oivalluttaa ja keksiä hyvän ratkaisun tilanteeseen.”

 

”Kehoymmärrys lisääntyi. Miellyttävä kokemus alkaen yhteisten pelisääntöjen asettamisesta, havainnoista miten EFT vaikuttaa yksilöllisesti ja loppuun purku fyysisenä liikkumisena”. -EFT pienryhmän osallistuja-

 

Lue lisää psykofyysisestä fysioterapiasta, sensomotorisesta hermostotestauksesta tai varaa oma aikasi.

 

Samankaltaiset artikkelit

  • Syömishäiriö ei katso painoa, ikää tai sukupuolta

    Tiesitkö, että valtaosa syömishäiriötä sairastavista ei ole laihoja? Usein syömishäiriöistä puhuttaessa saattaa yleinen oletus olla, että ollakseen syömishäiriö, se näkyy päällepäin, ja vieläpä niin, että kyseessä on alipaino. Väärin. Syömishäiriö voi olla kenellä tahansa kokoon katsomatta. Itse asiassa syömishäiriöön sairastunut on todennäköisemmin yli- kuin alipainoinen. Syömishäiriö ei myöskään ole kiinni iästä tai edes sukupuolesta. Nuorten…

  • Onko sinulla terve ja joustava ruokasuhde?

    Miten suhtaudut ruokaan ja syömiseen? Miksi syöt? Elätkö syödäksesi vai syötkö elääksesi? Millainen ruokailija olet? Herättääkö ruoka tunteita? Vai sääteletkö ruualla tunteita? Toimiiko ruoka palkintona? Oletko ajatellut suhdettasi syömiseen? Millainen ruokasuhde sinulla on? Onko ruokasuhteesi joustava vai jäykkä? Paljon kysymyksiä. Ruokailu voi herättää paljon tunteita ja muistoja. Ruoka on ollut elämässämme syntymästä saakka ja tarvitsemme…

  • Primitiivirefleksit

    Kaikki tieto ihmiskehossa kulkee hermostoa pitkin. Se, miten tasapainoisesti hermosto toimii, vaikuttaa moneen asiaan, kuten motorisiin suorituksiin (fyysiset liikkeet), kognitiivisiin toimintoihin (ajattelutaidot), sekä tunnesäätelyyn ja tunneherkkyyteen. Kun hermosto on tasapainoisessa tilassa ja sensomotoriikka toimii optimaalisesti, mahdollistuu tällöin aivojen, aistien, tukirangan ja hermolihasjärjestelmän sulava yhteistyö. Tähän hermoston tilaan yhtenä tekijänä vaikuttavat kehitysheijasteet eli primitiivirefleksit. Primitiivi- ja…

  • Asutko kehossasi? Kehoyhteys, kehotietoisuus <3

    Oletko tietoinen kehostasi? Oletko yhteydessä itseesi? Nykyinen kiireinen maailman meno voi helposti saada meidät olemaan liikaa ”päissämme”. Juovuksissa? Ei, vaan ajatuksissaan, pään sisällä, päässään. Se tapahtuu huomaamatta ja siihen myös kasvetaan, totutaan, turrutaan. Mutta ajatusten oravanpyörästä voi oppia tulemaan pois, takaisin kehoon. Ymmärrätkö kehosi reagointia eri tilanteissa, eri tunteissa tai muissa elämän kokemuksissa? Tiedätkö mihin…

  • Dieettikierre ja painon jumitus

    Tiedätkö jo ihan tarpeeksi siitä, miten pitäisi syödä ja liikkua, mutta painonhallinta ei silti tunnu onnistuvan? Silloin ongelma ei yleensä olekaan tiedon puute. Kun olet kokeillut jo dieetit, pussikuurit, kalorien laskemiset ja karppaukset ja alat olla kyllästynyt aloittamaan aina alusta, tämä teksti on sinulle. Kun olet kahlannu läpi jo kymmeniä ruokavalioita ja treeniohjelmia saavuttaaksesi ihannepainon,…

  • Oma kokemus hermoston rauhoittamisesta

    Olen aina ollut herkkä ihminen. Erityisherkäksikin miellän itseni. Tunneskaalani on tosi laaja, ja tunnehuiput tuntuvat olevan tosi voimakkaita. Lähes jokaisen tunteen ”ääripäässä” on ollut löydettävissä kyyneltyminen. Olen aina ajatellut, että olen vain herkkä, ja tämä on minun ominaisuuteni ja sen kanssa on vain elettävä. Olen aina ollut myös herkästi säpsähtelevä, saatan säikähtää helposti vaikka tietäisin…