Olen aina ollut herkkä ihminen. Erityisherkäksikin miellän itseni. Tunneskaalani on tosi laaja, ja tunnehuiput tuntuvat olevan tosi voimakkaita. Lähes jokaisen tunteen ”ääripäässä” on ollut löydettävissä kyyneltyminen. Olen aina ajatellut, että olen vain herkkä, ja tämä on minun ominaisuuteni ja sen kanssa on vain elettävä.
Olen aina ollut myös herkästi säpsähtelevä, saatan säikähtää helposti vaikka tietäisin esim. että joku on kävelemässä nurkan takaa. Säikähdän helposti myös kovia ääniä. En voi sietää sitä, jos joku säikäyttää minut, koska se aiheuttaa niin voimakkaan reaktion kehossa.
Sellainen ihminen, joka ei ole säikähtämisestä millänsäkään, ei voi ymmärtää henkilöä, joka säikähtää helposti! Se tuntuu aivan kamalalta, keho menee hälytystilaan ja se voi kestää vielä useita minuutteja säikähdyksestä. Öyh… ei kiva, ei ollenkaan.
Keinutuolissa keinuminenkin on ollut aina vähän pelottavaa ja kaikenlaiset taaksetaivutusta vaativat liikkeet. Myös käsien ja jalkojen koordinaatio on ollut hieman hakusessa. En ole koskaan käsittänyt miksi, mutta nyt ymmärrän.
Koulussa koetilanteissa tuntui, että asiat häviää mielestä, enkä oikein saanut itsestä kaikkea irti, vaan tenttitilanne vaati aivan hurjaa pinnistelyä. Olin alisuoriutuja kovan paineen alla ja ajattelin tämän vain liittyvän (riittämättömään) osaamiseeni. Vaikkei sillä lopulta ollut mitään tekemistä osaamisen kanssa…
Myös mielialani vaihtelivat tosi nopeasti, tuntui etten aina itsekään pysynyt perässä.
Lisäksi olin jo pitkään ollut kuormittunut ja stressaantunut tosi herkästi. Toki olen iän myötä oppinut säätelemään kuormitusta ja vähentämään stressaavia tekijöitä.
Ajan kuluessa, siis tarkemmin vuosien kuluessa, olen onnistunut kääntämään herkkyyteni vahvuudekseni. Helppoa se ei ole ollut, olen käynyt myös terapiassa pohtimassa asioita. Olen opetellut monia niin mielen kuin kehon rentoutumiskeinoja ja useat ovat auttaneetkin. Erityisen hyödylliseksi olen kokenut läsnäoloharjoittelun ja siihen yhdistetyn kehotietoisuuden.
Pitkän ajan itseen tutustumisen, oman sisäisen maailman kirkastamisen ja tunnetyöskentelyn avulla olen aika sinut itseni kanssa, vihdoin.
Ajatuksen tasolla asiat olivat siis hyvin. Mutta hermosto tuntui jotenkin ylireagoivan asioihin, jotka eivät oikeasti olleet maata mullistavia. Voiko jokin olla pielessä, vaikka kaikki on hyvin? Jokin ylläpiti kuormittuneisuutta, en oikein osannut kuitenkaan sitä selittää.
Kun tutustuin sensomotoriseen työskentelyyn, en voinut kuin ihmetellä! Siis onkin olemassa ”hermostotestausta”, jonka avulla voidaan selvittää, kuormittaako jokin hermostoa. Hmm! Miksi näistä ei ole enempää tietoa saatavilla? Tämä täytyy saada käyttöön myös asiakastyöhön, sillä niin vaikuttavasta asiasta on kyse! Lähdin siis jälleen oppimaan lisää, mutta kuten kaikissa kehomielimenetelmissä, oma polku on kuljettava ensin.
Olin alkuun ehkä jopa hieman pelokkaan utelias. Voisiko minultakin löytyä hermostosta ylimääräistä kuormitusta? Mitä se tarkoittaa, jos löydöksiä tulee? Voisiko tästä menetelmästä oikeasti saada jotain apua ylitsevuotaviin tunteisiin? Enkö olekaan niin herkkä, kuin olen koko ikäni kuvitellut olevani (noin 40 vuoden ajan)? Täytyykö tässä vielä rakentaa koko identiteetti uudelleen? 😮
Taustalla minulla on pitkällistä kuormitusta useiden vuosien ajalta useista eri syistä. Lisäksi olen ollut aikoinaan, yli 15 vuotta sitten masentunut, uupunut ja uneton, sittemmin itseni toiseenkin kertaan hiljattain uuvuttanut. Olen siis oppinut, että uupua voi monella tapaa, tästä ehkä lisää jossain toisessa tekstissä.
Kuormitusta on siis riittänyt jo pidemmältä ajalta, läsnä ovat olleet myös toistuvat selkäkivut, jotka onneksi kehon hallinnan harjoitteilla ja kehotietoisuusharjoittelulla ovat hyvässä hallinnassa. Nykyään kipuja on enää ihan tosi harvoin. 😊
Mutta asiaan. Minulta testattiin hermostoa kuormittavia liikemalleja (ns. sensorefleksejä) ja bingohan sieltä tuli useamman sensorefleksin kohdalta (mm. moro-refleksi). Hermostoan siis kuormittivat yhä kehon sisäiset toiminnot, vaikka ulkopuolista kuormitusta oli elämässä muuten suht sopivasti.
Aloin hiljalleen rauhoittelemaan omaa hermostoa sensomotorisen harjoittelun avulla. Harjoitteet itsessään toimivat hyvin keskittymisen ja kehotietoisuuden tukena, mutta alkuun ne eivät muuten tuntuneet hirveästi missään tai miltään.
Kuitenkin hyvin usein, kun hermostoa lähdetään kuntouttamaan sensomotorisen harjoittelun avulla, voi tulla ”taantumaa” muutaman harjoitteluviikon jälkeen. Tarkoitan, että hermoston kuormituksesta aiheutuvat reaktiot / oireet yht äkkiä lisääntyvät, kun hermostossa alkaa tapahtua muutoksia. Itselle tämä tapahtui kolmannella harjoitteluviikolla.
Ihmettelin, miksi kaikki tunteet tuntuu jotenkin ylisuurilta. En käsittänyt yhtään, mistä nyt tuulee. Ulkopuolelta tulevaa kuormitusta toki oli tilanteessa, muttei mitenkään ylenmäärin. Itku oli tosi herkässä. En oikein keksinyt, miksi olin niiiin yliherkkä?! Jälkikäteen tajusin sen liittyneen hermoston kanssa työskentelyyn! Ja minun kohdallani moro-refleksijäänteen sammutteluun.
Voimakkaita tunnetiloja voi liittyä myös itsehoitoliikkeiden tekoon. Näitä ovat asiakkaanikin havainneet, tai toisaalta, harjoitukset voivat toimia myös vireystilaa laskevina. Itse alan lähes aina haukottelemaan ja silmätkin vuotavat usein, jos teen hermostoa rauhoittavia harjoituksia. Nämä ovat autonomisen hermoston reaktioita hoitoon, ja se on täysin ok! Hoito menee ns. perille. 😁 Toki harjoitusten toteutuksen ajankohta hyvä miettiä, ettei keskellä päivää käy nukuttamaan, jos on tarkoitus pysyä hyvässä vireessä.
Noin vajaa 2kk harjoiteltuani hermoston rauhoittamiseksi, ihmettelin erään tositosi rankan päivän jälkeen, miten kummassa olo on näin tasapainoinen, vaikkakin väsynyt. Normaalisti tunnehuippu olisi jo ylittänyt kyyneltymisen kynnyksen ja ajatukset kiertäisi kehää ja uni rakoilisi!
Mutta ei. Olo on vähän kuin olisin lievällä mielialalääkityksellä, mutta ilman sivuoireita. Joku nappasi tunnehuiput matalammaksi ja selkeytti ajatuksia.
Whaaat…?? Tältäkö oikeasti kuuluukin tuntua?! 😃
Olo on selkeä, tunteet pysyvät siedettävällä tasolla. Ajatukset eivät ole hallitsemattomia, vaan pystyn eriyttämään niitä oikein hyvin. (Ajatusten eriyttäminen on yksi psykologisen joustavuuden taidoista ja tähänkin on monenlaisia harjoituksia, mutta tämä ei nyt liittynyt tähän asiaan varsinaisesti.) En juurikaan murehdi. 😊
Täytyy myöntää, että harjoittelun aluksi olin tosi skeptinen, voiko ihan muutamalla kotiharjoituksella tulla tuloksia ja huomaanko niitä. Sillä olin kokeillut jo ennestään useiden vuosien ajan ihan hirmuisen määrän erilaisia harjoituksia ja menetelmiä, ja ajattelin, että ei enää voi löytyä tehokkaampia menetelmiä.
Voiko hermostoa oikeasti saada rauhoitettua ja kuormitusta vähennettyä, yksilöllisesti suunnitellun sensomotorisen harjoittelun avulla?
Kyllä todellakin voi, kun kyse on sensoreflekseistä. Ah, siis aivan mahtavaa!! 😍
Hermoston taustalla vaikuttava jatkuva taistele/pakene -reaktio oli minulla aiemmin vahvasti läsnä, vaikken tietenkään mihinkään ollut pakenemassa tai missään taistelemassa. Elin ihan tavallista turvallista arkea. Mutta hermosto oli VALPPAANA koko ajan ja se aiheutti ylimääräistä kuormitusta kaikkeen reagoimiseen, olemiseen ja tekemiseen. Moro-refleksijäänne kuormitti koko ajan taustalla hermostoa.
Olin ollut vuosia jo niin tottunut siihen olotilaan. Pärjäsin ihan hyvin, vaikken kaikesta harjoittelusta huolimatta saanut hermostoa rauhoiteltua kuin väliaikaisesti. Olotila palasi aina takaisin, ja ajattelin sen liittyvän herkkyyteeni tai introverttiuteeni. Mutta ei herkkyys tai introverttius tarkoita yhtä kuin jatkuvaa kuormittuneisuutta!
Miten sitä ihminen voikaan oppia itsestään jotain näin merkittävää. Aivan ihanaa!
Nyt kuormittuneisuus on vähentynyt. Stressinsieto parantunut. Tunnehuiput madaltuneet. Unikin parantunut. Ja nyt tiedän, miten saan hermostoa rauhoiteltua, kun siihen tulee taas tarvetta. Ja ennen kaikkea: osaan auttaa asiakkaitanikin rauhoittamaan omaa hermostoaan.
Lämpöisin, läsnäolevin ja kehotietoisin terveisin
Tanja
Lue lisää sensomotoriikasta ja reflekseistä.